Lapsena lauteilla hengitin kauniiden käsieni kautta,
ettei iho pala.
Pidän tämän salaisuuden,
en tiedä kuinka kertoisin
kehoni venyneen ja
minua liikuttaa istua tässä yksin,
kun vauvaperhonen
piirtyy tuuletusikkunaan
kuin kadonnut kaava
täydelliseen lauseeseen,
jonka joku toinen löysi.
Ikävöin jo nyt
tätä yksin elettyä hetkeä,
ikävöin käsiäni lapsuudessa,
liikutun perhosen liikkumattomuudesta
liikutun kadonneista sanoista,
joiden voiman koskettamaksi tulen.
Sanoista,
joita ei ole tarkoitettu -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti